Askeesin ruoska pieksee, piiska sivaltaa
Ihminen itkee tuskaa itse itsellensä tuottamaa
ja nauraa ja kääntää veistä haavassaan
ja palvoo päämäärää itsestä irrallaan
Mielitauti riivaa lahjan kantajaa,
kun käärme lapsen, elämien pois Eedenistä johdattaa
Kuoreen ihmisen luo, valon tuo ja vapahtaa
Lihaan sielun sytyttää ja täyttää tiedollaan
Kyky vaatii päästä tulkintoja tutkimaan
ja merkityksen löytää, nähdä, saada sointumaan
Valolta ei suojaan salli kääntää kasvojaan,
kun aika viimein aidon harmonian paljastaa
Tunsinko surua, kun saavuin hänen haudalleen
ja muistin kuolemansa käsistäni alkaneen?
Tunsinko sääliä, kun katsoin hänen kasvoilleen
haaskattua hedelmää, näin siemeneni kuivuneen?
Tunsinko vihaakaan, kun savuin hänen haudalleen?
Tunsinko riemua, kun katsoin hänen kasvoilleen?
Ikään kuin hymyillen vain valvoin raatoaan
ja tunsin sielutonta täyttymystä, seesteistä kuolemaa...