kun isät poikiaan laittaa nukkumaan.
mun sängyn vieressä tyhjä tuoli ja kirja odottaa.
vain pieni haava sieluun jää, jonka aika parantaa.
mut tässä muistojen päiväkirjassa ei loppua olekkaan.
vaikka sattuu mä selaan vaan.
mä oon Aamu, joka itseään illaksi luulee
mä oon kuiskaus joka äänensä huutona kuulee
mä oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.
Nää vuodet vierii vaan ja sydän melkein unohtaa
Että minkälaiselta pohjalta sitä oikein ponnistaa
Pitäiskö kaappiin kurkistaa vai mennä päivä kerrallaan
Ja olla tyytyväinen siihen mitä saa ja uskoo parempaan
Kahden maailman väliin jään
mä oon Aamu, joka itseään illaksi luulee
mä oon kuiskaus joka äänensä huutona kuulee
mä oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.
Pimeässä mä harhailen suuntaan jokaiseen
Auringonnoususta itsellein suunnan mä teen
mä oon Aamu, joka itseään illaksi luulee
mä oon kuiskaus joka äänensä huutona kuulee
mä oon laine joka mereksi muuttuu
jolta ranta puuttuu.