Kai rakkautemme myšskin tŠmŠn myrskyn kestŠŠ?
Jos paljon kŠrsii, kai myšs unohtaa voi sen?
Vaan kšyhŠn leimaa en voi meistŠ poiskaan pestŠ,
kun perheestŠmme tehtiin viikon ykkšsuutinen.
Se alkoi siitŠ, kun koira karkaisi auton alle:
jo pelkŠt ensihoidot kaikki sŠŠstšt vei.
Ei sitten menty lomailemaan maailmalle.
Vaan kehdattiinko myšntŠŠ sitŠ kenellekŠŠn? Ei.
Ei me menty Kreikkaan.
Ei, vaikka vŠitettiin...
vaikka ovet lukkoon lyštiin
ja laukut pakattiin.
Ei me menty Kreikkaan.
Me mentiin kellariin:
siellŠ kanssa kalliin koiran
kšyhyyttŠmme niin piiloteltiin.
Ei kai se ollut aivan hullun hommaa? Tuskin.
Yhteisen hyvŠn vuoksihan lymyttŠisiin.
Purkeista saataisiin ruuat kuin rusketuskin
ja kuukauden kuluttua taas hymyiltŠisiin,
vaikkei menty Kreikkaan...
Ei, vaikka vŠitettiin...
vaikka ovet lukkoon lyštiin ja laukut pakattiin.
Ei me menty Kreikkaan.
Me mentiin kellariin:
siellŠ kanssa kalliin koiran kšyhyyttŠmme niin piiloteltiin.
Kun neljŠs viikko alkoi, usko onneen karttui
vaikka ne tunnit kuin tŠit tervajoessa ui...
Vaan sitten sairastuit, ja kun se katarri tarttui
niin ambulanssin tilasin ja kaikki paljastui.
Huokaisit kaupassa: "onko enŠŠ rakkautta?",
kun nŠit julmimman otsikon.
Vaan jŠlkeen sen kellarin olen tŠssŠ vielŠkin.
Jos se ei ole rakkautta,
en tiedŠ mikŠ on.