Tänä aamuna olen kuin toinen.
Katsot mua, olet hurjan vihainen.
Tekis mieli silmät sulkea,
ei naama toi sun oloa paranna.
Olen niin kuin ketää ei olisikaan,
silti kaikki tuntuu huomaavan.
Voi kun et jäisin kauemmas enää,
tai menisit muualle itkemään.
Oksettaa, ootko sä vai eileinen?
En tiedä, mut mieluummin jälkimmäinen.
En kai sitä koskaan tietää saa.
Älä! Kyllä! Mä! Sä! Ei, olet liian vähän.
Sitä! Mitä?! Sinäkään et voi tietää
Sillä se on asenne, joka on pohjana.
Itsesääli, joka jättää varjoonsa.
Mitä jää käteen jälkeenpäin?
Aika hurjaa, mietit mitä tarkoittaa,
sitä kun ei oo, eikä mistään saa.
jäät taas tuijottaa tyhjää seinää,
se masentaa ja pistää miettimään.
Voi kun pääsisin takaisin eiliseen,
tekisinköhän kaiken aina uudelleen?
Kaikki tapahtuu aina liian aikaisin,
oon vaan mä ja haluun takaisin.
Ethän sä ole sisäisesti mitään,
ei sen enempää, eikä vähempää.
On turhaa edes yrittää.