Taas katson ilta-aurinkoon
Se laskee vuorien taa
Sinne missä oot
Kun vaihtuu päivä kuutamoon
En lepoon käydä vain saa
Taas valvoo unten maa
Minulla on ikävä
Luoksesi niin ikävä
Kaipaus kauniista on
Hiljaus niin loputon
Minulla on ikävä
Niin pitkä niin leveä
Ja halki aikojen vie sen kivinen tie
Niin vaihtuu vuosi toinenkin
Mut sielu vain saalistaa
Ei hetken rauhaa saa
Kun koittaa kevät seitsemäs
Niin tiedän sua lähemmäs taas pääsen viimeinki