SiipiinsŠ keijupšlyŠ hŠn hieroi aamuisin,
ettŠ vastatuulessakin lentŠŠ jaksaisi.
Kovat oli ajat ollu hŠllŠ takana,
mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja.
PŠŠ painuksisa mainitsi hŠn kerran murheistaan
Fauni hymŠhti; ei oo toi tosissaan.
Kuinka muka siivekŠs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.
On paratiisi meillŠ tŠŠllŠ nŠin,
vaan ei aina kaikki koe sitŠ nŠin.
SillŠ faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan.
YksinŠisen keijun tarina kosketti kaikkia.
Peikot lohdutteli keijuja, haltiat fauneja.
Kaikkialla huokausten kera toistettiin,
miksi se yhden hengen vaati ennen kuin
me muistettiin.
Ois paratiisi meillŠ tŠŠllŠ nŠin,
jos elettŠisiin aina lŠhekkŠin.
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa,
se ei vie mukanaan.
Ois paratiisi meillŠ tŠŠllŠ nŠin,
jos elettŠisiin aina lŠhekkŠin.
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa,
se ei vie mukanaan.