Ikuisessa tyhjyydessä vaeltavat varjot
Ilmeittä, eleittä kuten aina
Aina tyhjyyden reunalle asti
Ja siirtyvät turhuudesta iäisyyteen, pysähtyvät
Ja rangat seisovat hiljaa
Metsässä, jossa mikään ei liiku
Äänettömät huudot, vaientunut melu
Kantautuvat korviin, jotka eivät kuule
Mitättömät sanat, tyhjät lauseet
Huomaa vain se, joka ei niitä ymmärrä
Kuin koski turhuus liikkuu
Velloo kuin suo paikoillaan
Vain ajan myötä vesi haihtuu
Pian sataakseen taas takaisin
Этот текст прочитали 192 раз.