Tuhannet kadotetut kutsuvat minua
unieni seinien takaa
Lopulliselle matkalle läpi ihmisyyden
Itseensä kahlittuna
tässä mätänevässä maailmassa
jossa kaikki elollinen on osa kuollutta
Pelkoihinsa sidottuna,
pelko ikuisesta olevaisuudesta
kutsuvat olemaan yhtä, osa äärettömyyttä
Nuo sieluttoman maan ilmeettömät kasvot
huutavat nimeäni
Sitä kuitenkaan ääneen lausumatta
Valveunia kuolemasta, sen tuomasta rauhasta
Osa luontoa...
Omaa itseäni...
Nyt ja ikuisesti
Verellä värjään maailmani,
kuvastan kauniimmaksi
Raviten maan,
vuodatan itseni syvälle itseeni
Tuon punaisen hurmoksen
peittäessä kaiken alleen
Loppuu aika ihmisen