Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut,
mitä aiemmin ollut on vailla,
portti kaupungin kunhan on sulkeutunut
tenho outo on pohjolan mailla.
Siellä lompolo kirkkaana kiiltää,
siellä tunturi pilviä viiltää.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Revontulta sen taivaalla lamppuina on
kun on talvi ja päivä on yötä,
kun on kaira taas jalkaisin kulkematon
kun on nietosta nietosten myötä,
Riekon jalka kun jättävi merkin,
sitä jäljennä ei käsi herkin.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Sävel hento ei milloinkaan viihtyä voi
siellä missä on tunturit tummat,
koski pauhaa ja korpien kuuset ne soi
omat sinfoniansa niin kummat.
Suden joiku on konsertti siellä,
missä frakki on varmasti tiellä.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.
Se on keltaisen kullan ja vihreän maa
Se on toiveitten kehto ja hauta:
Jätkä jäntevä palkkansa voimalla saa
mutta heikkoa luonto ei auta.
Seillä katsotaan mies eikä nuttu,
reilu jätkä on kaikille tuttu.
Se on sellainen seutu ja sellainen maa
jota ei voi unhoittaa.