Harvat harmaat hirttoköydet hämärässä huomataan,
käy nuoret kuumat kurjenkaulat kuohuksissaan silmukkaan,
vain puitten serkut turkistaan saa valaistua murhaajaan,
kun uskottomat pimeydessä ovat kilpaa kauhuissaan.
Ja tätä mä maistan, tämän mä tunnen,
ja yhä mä uskon, tätä aistin, kuulen haistan!
Mä olen hautausmaakuva, ohimoilta versovat villiruusut,
vuoren päältä laulukin kaikuu läpi harmaan Frederikin,
jalat multa hajoaa, isä lastaan rakastaa.
Ja tätä mä maistan, tämän mä tunnen,
ja yhä mä uskon, tätä aistin, kuulen haistan!
puitten serkut, siskot lapset, sielun veljet!
monta mieltä, yhtä kaikki, sielun veljet!
ja tätä mä maistan, sielun veljet!
ja, ja tämän mä tunnen,sielun veljet!
ja, ja, ja yhä mä uskon, sielun veljet!
ja, ja, ja tätä mä maistan, sielun veljet!
ja, ja, ja, ja tämän mä tunnen, sielun veljet!
ja yhä mä uskon, sielun veljet!