Teen itsestäni idiootin monta kertaa päivässä,
tuntuu että joku muukin asuu tässä päässä,
ei oo välil mitää vitun järkee tässä elämässä,
tiedostaen tietämättä kuinka vittu kaikki mättää,
eikä kättä auttavaa voi tyhmille ojentaa,
selittäminen oikeesta minästä on turhauttavaa,
kukaa ei usko, enkä ihmettele miks,
ajatukset arkisin voi luokitella turhiks,
pyydän anteeks jos en oo sun mielest aito,
tai jos sun mielestä, mul ei ees riitä taito,
ihan sama, jotkuu pitää ja ne toiset taas ei,
niin se aina menee, niin se o aina mennyt, hei,
sitä on siis aivan täysin turha enää yhtää jauhaa,
jokainen on aito ihan sillä omalla tavallaan,
ja mä kirjoitan omii juttujani tavallani,
elämäni julkisena soittolistallasi,
Ja mä kirjoitan lauluja rakkaudesta.
kun muut eli nuoruuttaan mä elin haaveillen,
elin ajatellen et elämä menee oleskellen,en,
ajatellut tulevaa kun olin peiton alla,
ajattelin et huominen on jo valmiiks pilalla,
ja tiedostin et todellisuus vielä iskee,
ja realiteetti tekee, haaveista naurettavan kliseen,
Mut silti mulla oli tuhansia haaveita,
nyt niin vaienneita, muistojen aaveita,
hauraita ja langenneita, ei todellisuuteen mahtuneita,
siihen mahdottomuuteen rakastuneita,
ja tunteita, oli enemmän kuin mies jaksaa kantaa,
ehkä se teitä auttaa, minuutta tajuamaan,
jos mul ei olis näit biisei, en pystyis elämään,
enää, en sitä edes myöntää pelkää,
en väitä olevani ketään muuta ylempänä,
mut oon päivä päivältä elämää lähempänä,