Niskasta läpi veitsi sahateräinen
Seivästi kuten pilkaten itse tein
Tuoden kuoleman vierelleni,
Muttei vapautusta empaattista sielulleni
Oli tämä uneni loputon, minut polvistava tyhjyys
Eloni mielipuolisen hitaasti lopettava
Laski ikuisen tulen holveihin,
Kadotuksen murskaavaan kouraan
Katsoin lävistettyjä käsiäni,
Kuinka hymyilinkään krusifiksilläni
Suli liha, valui vedenlailla sormistani
Nautinnolla silloin heidät teurastin...
Piikein riisti silmäni,nylki ihoni, veisti lihani
Mursi yksitellen luuni
Ollut en kuollut, kaiken kivun tunsin,
Kaiken minkä ansaitsin
Kidutuksen pohjattomassa kehdossa
Perkeleeksi minut viimein iski,
Painajaisiin vangiksi painoi,
Kyynelten syövyttäville maille
Raunioille ihmismielen
Messiaana mielisairauden
Käärmeiseen puutarhaan ohjasi
Alkoi ikuisuuteni, roihusi hulluuteni
Valui madot uuden lihani haavoista
Punoutui käärmeet vaatteikseni